Kulttuuri, Yleistä

Kuinka järjestää hautajaiset koronan aikana?

Suojelu

Koronakevät on takana, ja kesän mittaan esimerkiksi kokoontumisrajoituksia on voitu höllentää. Nyt on kuitenkin odotettavissa, että koronan toinen aalto tuo rajoitukset takaisin. Nyt ei ole se paras mahdollinen hetki alkaa suunnitella häitä tai muita isoja tapahtumia.

Hautajaiset ovat tapahtuma, jota ei suunnitella iloisin mielin. Hautajaiset on pidettävä pian omaisen kuoltua – omaisen, jonka kuolema ei ehkä ollut millään muotoa odotettavissa. Hautajaisia ei voi siirtää hamaan tulevaisuuteen, sillä vainaja on saatava haudattua ja omaisten on saatava pitää edes jonkinlaiset hautajaiset voidakseen edetä surutyössään. Hautajaiset, muistotilaisuus ja haudalla käyminen ovat osa prosessia, jossa luovutaan läheisestä ihmisestä.

Hautajaisia on – ainakin tähän asti – voitu pitää koronasta huolimatta. Tamperelainen hautaustoimisto osaa auttaa kaikissa käytännön järjestelyissä nyt ja tulevaisuudessa – silloinkin, vaikka koronan uusi aalto aiheuttaisi aiempaa tiukempia kokoontumis- ja etäisyysrajoituksia. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy, vaan kaikki surevat omaiset saavat viettää omaisensa näköiset hautajaiset, eikä kenenkään lapsen, lapsenlapsen tai muun läheisen tarvitse osallistua hautajaisiin vain ”hengessä” tai videoyhteyden avulla.

Koronakeväänä pidettiin vain 10 hengen hautajaisia

Ruumisarkku

Olet saattanut olla suurissa hautajaisissa – sellaisissa, joissa kirkko on ollut täynnä, ja kukkalaitteiden laskeminen on kestänyt pienen iäisyyden. Koronakeväänä ei sellaisia pidetty, olivathan yli 10 hengen kokoontumiset pitkään kiellettyjä. Joillakin on pelkästään lapsia 15–20 kappaletta, puhumattakaan kaikista vävyistä ja miniöistä, lapsenlapsista ja lapsenlapsenlapsista. Hautajaisiin kutsutaan yleensä myös elossa olevat lähisukulaiset äidistä enoon ja serkuista lapsipuoliin. Tapana on kutsua myös vainajan ystävät, tuttavat, työtoverit ja muut, joiden kanssa hänen tiedettiin olevan paljon tekemisissä.

Koronakeväänä saatettiin monessa suvussa vääntää kättä siitä, kuka pääsee paikalle ja kuka ei. Yli 70-vuotiaiden oli ehkä alistuttava kohtaloonsa pysyä neljän seinän sisällä, mikä saattoi olla kova pala monelle vanhemmalle ihmiselle. Voi olla, että joissain tapauksissa arpa ratkaisi, ketkä pääsevät hautajaisiin ja muistotilaisuuteen. Onneksi nykyteknologia mahdollistaa hautajaisten striimaamisen – asia, mitä kukaan ei olisi ehkä ajatellutkaan tekevänsä vuosi, pari sitten.

Koronahautajaisissa ei halata

Hautajaisissa on tapana vähintäänkin kätellä vainajan lähiomaisia, ehkä jopa halata. Toisen ihmisen itku herättää usein halun halata tai ainakin koskettaa olkapäätä lohduttavasti. Koronakevään aikana halaaminen ei ollut mahdollista, eikä lähikontaktia suositella vieläkään (loppukesästä 2020). Hautajaisissakin pitää säilyttää turvaetäisyys, eli olla toisesta noin metrin päässä. Yskiminen ja aivastaminen pitää hoitaa hihan, mieluiten kertakäyttöisen nenäliinan avulla.

Parasta olisi, jos hautajaiset voitaisiin järjestää kokonaan ulkona. Loppukesästä ja alkusyksystä tämä vielä menetteleekin, mutta puheiden pitäminen ja virsien laulaminen ulkona eivät houkuttele enää ulkolämpötilan laskiessa pakkasen puolelle. Loppusyksyn ja talven hautajaiset tulee pitää sisätiloissa, turvaväleistä huomioiden (eli esimerkiksi ottamalla joka toisen penkkirivin pois käytöstä ja merkitsemällä jäljelle jääneisiin turvalliset etäisyydet).

Vielä meidän suomalaisten ei ole pakko käyttää kasvomaskeja, mutta maskin pitäminen on enemmän kuin suositeltavaa. Maski pitää heittää pois tai laittaa pesuun heti, jos sen riisuu. Mikäli hautajaisten jälkeen on muistotilaisuus, pitää vieraiden ottaa mukaan ainakin kaksi maskia. Toista maskia tarvitaan ruokailun jälkeen. Mikäli meinaa pitää puheen, tarvitsee vähintään kolme kasvomaskia. Ruokaa ottaessa kannattaa pyytää hiljaisuutta, jotta ruokien päälle ei lennä pisaroita.

Jos hautajaisten ja muistotilaisuuden järjestäminen tuntuu hyvin vaikealta, kannattaa harkita hautajaisten järjestämistä vain aivan pienelle piirille, ja tilaisuuden videoimista. Osanotot voi lähettää myös adressin ja kukkatoimiston lähetin avulla. Muistotilaisuuden voi periaatteessa pitää myöhemminkin – vain hautaamisen järjestämisellä on hoppu. Lain mukaan ruumis on haudattava tai tuhkattava ilman aiheetonta viivästystä.

Hautaustoimistosta arvokasta apua

Koronatilanne voi muuttua jo ensi viikolla. Hautaustoimistoissa ollaan todella hyvin kärryillä niin kokoontumisrajoituksista kuin kaikista muistakin koronan hautajaisille asettamista rajoituksista. Monilla hautaustoimistoilla on 24/7 päivystys ja neuvonta, joten hautajaisten järjestämiseen saa kaiken tarvittavan avun ja tuen. Hautaustoimisto huolehtii muun muassa vainajan hakemisesta (arkkua ei saa kuljettaa muulla kuin tähän tarkoitukseen rekisteröidyllä hautausautolla) ja pukemisesta, arkkuun laittamisesta ja monista muista käytännön asioista, joiden edessä ensikertalainen voisi tuntea olonsa kerrassaan neuvottomaksi. Hautaustoimisto osaa vinkata myös pitopalveluista, kukkakaupoista ja juhlatiloista, joista saa apua muistolaitteen ja muistotilaisuuden tiimoilta – myös koronan aikana.