Liiketoiminta, Yleistä

Auton myynti

Auton myyminen itse ei ole mikään helppo nakki. Myynti-ilmoituksen laatiminen ja auton puunaaminen edustavia kuvia varten vievät vain murto-osan kaikesta auton myyntiin kuluvasta ajasta. Hyvin harvoin ensimmäinen soittaja tulee paikan päälle katsomaan autoa ja sanoo ”otan tämän”. Jos näin käy, olet joko todellinen onnenpekka, tai myyt autoa huomattavasti alle sen markkina-arvon. Varaudu lukuisiin yhteydenottoihin, joista valtaosa ei johda mihinkään. Varaudu myös naurettavan alhaisiin tarjouksiin sekä erilaisiin vaihtokauppaehdotuksiin. Ihan kultakatriinalla leimallista autoa ei lie kukaan yritä saada, tuskin edes juhlamokalla. Kahvipaketin sijaan sinulle saatetaan tyrkyttää klapikonetta, vielä huonompaa autoa, mönkijää tai puutarhajyrsintä.

Varaudu myös renkaanpotkijoihin, jotka tarttuvat jokaiseen naarmuun ja haukkuvat autosi lyttyyn yrittäen saada alennusta. Jos hermot kestävät tämän ruljanssin, hyödyt taloudellisesti myymällä autosi itse. Autoliike ottaa välistä melkoisen provision, ja jos annat vanhan autosi vaihdossa, saat siitä usein huomattavasti vähemmän kuin pitäisi. 

Auton myynnissä toiselle kuluttajalle sovelletaan kauppalakia

Kun myyt autosi toiselle kuluttajalle, kaupassa sovelletaan kauppalakia. Kannattaa tutustua tähän lakiin hyvissä ajoin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä. 

Ostajan vastuulla on tarkistaa auto huolellisesti, vähän niin kuin asuntokauppaakin tehdessä ostajan tulee tutkia asunnon kunto. Sinun eli myyjän pitäisi muistuttaa ostajaa tästä velvollisuudesta, mutta yleensä ostaja kyllä muistaa sen tehdä. 

Ennen kuin päästät ostajaehdokkaan koeajolle, ota tämän henkilötiedot ylös. Jos mahdollista, änkeä kyytiin – voithan samalla kertoa auton erikoispiirteistä, neuvoa peruutuskameran käytössä ja niin edelleen.

Jos päädytte molemmille osapuolille sopivaan hintaratkaisuun, laatikaa kirjallinen kauppakirja, mihin merkitään vähintäänkin myyjän ja ostajan henkilötiedot, auton kauppahinta ja sen maksuehdot sekä autossa mahdollisesti olevat viat ja puutteet. Jos autosta löytyy joitain uusia virheitä, on myyjä kauppalain mukaan niistä vastuussa. Ihan joka naarmua ei tarvitse korvata, mutta vakavat virheet kyllä. Jos yhteisymmärrystä ei löydy, voi ostaja viedä asian käräjille. 

Omistajanvaihdos hoidetaan nykyään sähköisesti Traficomin palvelussa. Jos sähköinen varmenne ei jostain syystä ole teille hyvä ratkaisu, voi omistajanvaihdoksen hoitaa myös rekisteriosan ilmoitusosalla ja asioimalla rekisteröintejä tekevällä katsastusasemalla.  

Miten tehostaa auton myyntiä?

Mitä on tapahtunut ennen kaupantekoa ja auton luovuttamista? Lue parhaat vinkit auton myymiseen ja myy autosi nopeammin – ja mahdollisesti myös paremmalla hinnalla!

Oikea hinta 

Hinnoittele autosi oikein, niin vältyt auton hintaa äimisteleviltä yhteydenotoilta ja lyhennät myyntiaikaa. Jos hinnoittelet auton alakanttiin, saattaa se mennä jo ensimmäisenä päivänä, mutta niin tuskin kannattaa tehdä. Selaa netissä saman merkkisiä ja mallisia, yhtä vanhoja ja saman verran ajettuja autoja koskevia myynti-ilmoituksia, niin saat käsityksen siitä, mitä sinun pösöstäsi tai volkkaristasi voisi pyytää. Tässä vaiheessa kannattaa olla realistinen, mutta voit hilata hintaa hiukan ylemmäs, jos autossa on uudet kesä- tai talvirenkaat, tai jos jokin iso remontti (kuten jakopääremontti) on juuri tehty. 

Pientä pintaremonttia ja paperitöitä 

Varaudu siihen, että asiakas testaa kaikkien nesteiden määrän ja polttimoiden toiminnan. Hän saattaa myös kysyä viimeaikaisia huolto- ja korjauskuitteja sekä sitä, onko autovero maksettu. Erityisen paljon auton ostajia kiinnostaa auton leima. Katsastuta auto ennen myyntiin laittamista, jos vain mahdollista. 

Autonpesu

Jos autossa on naarmuja, käsittele ne kuntoon. Pese ja vahaa auto hyvin, ja imuroi sisätila. Tyhjennä auto kaikesta ylimääräisestä krääsästä. Muoviosat saa näyttämään uudenveroisilta käsittelemällä ne laadukkaalla muovinhoitoaineella. Istuinten tahrat lähtevät kuivapesuaineella, ja umpiot voi hioa tai hiotuttaa kirkkaiksi. Jos haluat panostaa oikein kunnolla, vie auto myllytykseen ja pese tai pesetytä moottoritila. Harkitse myös rekisterikilpien uusimista – uudet kilvet vaikuttavat paljon auton antamaan yleisvaikutelmaan, eivätkä maksa kuin parikymppiä. 

Puhdas ja siisti auto on valmis kuvattavaksi. Kiinnitä huomiota taustaan ja valoon – esimerkiksi suora auringonpaiste saa aikaan liian suuria kontrasteja. Älypuhelimissa on nykyään ihan hyviä kameroita, joten sillä saa otettua hyvät myyntikuvat etuviistosta, takaviistosta ja sisältä. Ota ainakin yksi sisäkuva, mieluiten takapenkiltä ja niin, että kuljettajan selkänoja on kallistettu pois tieltä. Voit ottaa kuvan myös mittaristosta, huoltokirjasta ja korjauskuiteista. Kuvaa myös kauneusvirheet – tai moitteettoman ruosteeton helma. Kuvilla kerrotaan rehellisesti kaikista puutteista, mutta niillä voi myös osoittaa auton olevan ikäisekseen hyvässä kunnossa. 

Kulttuuri, Liiketoiminta, Yleistä

Vuoden 2020 alkupuoleen on vaikuttanut maailmanlaajuinen ongelma, nimittäin koronapandemia. Koronakriisi on laittanut monen maan talouden sekaisin, mutta se on vaikuttanut myös lukemattomien ihmisten henkilökohtaiseen elämään. Moni on menettänyt jonkun läheisensä, tai joutunut itse taistelemaan tautia vastaan. 

Myös työpaikkoja on mennyt alta. Koska laskut pitäisi maksaa ja ruokaakin saada pöytään, on uuden työn hakeminen monelle ajankohtaista. Uudelleenkouluttautuminen on yksi vaihtoehto. Vanhentuneeksi katsottavalla tutkinnolla on vaikea saada uutta työtä. Lisäkoulutus tai alanvaihto ja kokonaan uusien pätevyyksien hankkiminen voivat parantaa mahdollisuuksia työllistyä.

Opiskelujen aloittaminen tai uusi työpaikka saattavat vaatia muuttamista – kenties jopa toiselle puolelle Suomea. Muutitpa saman paikkakunnan sisällä tai tuhannen kilometrin päähän, on muuttaminen uuteen asentoon aina yhtä raskasta. Vuokraa auto muuttoa varten, tee muuttoilmoitus, pakkaa tavarat, soita sähköyhtiöön… tehtävien asioiden lista on loputon. Suomessa asuminen on kuitenkin siitä(kin) niin mukavaa, että apua löytyy helposti. Asiat hoituvat usein jo yhdellä puhelinsoitolla, joten ei kun luuri käteen ja soittelemaan muuttofirmaa, kotisiivouspalveluun ja sähkö- sekä vakuutusyhtiöön?

Muuttaminen korona-aikana

Facemask

Muuttaminen ei ole koskaan kovin helppoa, mutta koronakriisi ja poikkeustila tekevät siitä vielä hieman vaikeampaa. Teknologiset ratkaisut ovat kuitenkin kehittyneet niin huimasti, että monet asunnon vaihtoon liittyvät asiat voi hoitaa etänä. Tavaroiden pakkaamista ja pianon kantamista ei tietenkään voi hoitaa etänä, mutta esimerkiksi uuden vuokrasopimuksen voi allekirjoittaa sähköisesti. Tarvitset vain verkkopankkitunnukset! Myös asuntokaupat voi nykyään hoitaa etänä. Jokin aika sitten pankit mainostivat kovasti mahdollisuutta hoitaa lainaneuvottelu etänä, ja vieläpä ilta-aikaan. Uusinta uutta on hoitaa myös kauppakirjojen allekirjoittaminen sähköisesti.

Asuntonäytötkin voi hoitaa virtuaalisesti, mutta jos olet tosissasi kiinnostunut vuokraamaan tai ostamaan kyseisen kohteen, kannattaa sopia yksityisesittelystä paikan päällä. Alle 10 hengen kokoontumisia saa järjestää – täytyy vain muistaa hyvä käsihygienia ja aivastaa aina hihaansa. Koronavirus ei säily pinnoilla kovinkaan kauaa. Todennäköisintä on saada tartunta jonkun aivastaessa tai yskiessä lähistölläsi. 

Kun sopiva kohde on löytynyt ja tarvittavat asiakirjat laitettu kuntoon, voit siirtää kotivakuutuksen ja sähkösopimuksen uuteen kotiin puhelimitse. Jos muutat omakotitaloon, soita myös jätehuoltoyhtiölle ja tilaa tarvittaessa lisää puita tai lämmitysöljyä. 

Muuttofirmat kannattaa kilpailuttaa heti, kun muutto varmistuu. Voit pyytää tarjouksen muutosta puhelimitse tai lähettämällä verkkoviestin. Muuttolaatikoiden vuokraaminen on turvallista, sillä kuten sanottu, virus ei pysy elossa kauaa erilaisilla pinnoilla – varsinkaan vaihtelevissa lämpötiloissa.

Muuton voi teettää täyden palvelun pakettina

Pakettiauto

Perinteinen muutto hoidetaan lähipiirin voimin. Tavarat pakataan ties mihin nyssäköihin ja raahataan paikasta toiseen pakettiautolla tai peräkärryllä. Mitä kauemmas muutat, sitä parempi olisi vuokrata tarpeeksi iso muuttoauto kuljettajineen. Kuljettaja suostuu yleensä myös kantoavuksi, ja hän osaa peruuttaa ison kuorma-auton suorastaan mahdottomiltakin vaikuttaviin paikkoihin.

Saatat yllättyä, miten edullisesti voit saada muuttotyöntekijöitä auttamaan tavaroiden kantamisessa, tai jopa hoitamaan koko urakan puolestasi. Enää ei tarvitse pakottaa, lahjoa ja suostutella perheenjäseniä ja muita läheisiä muuttopuuhiin! Korona-aikana tuskin kukaan tulisikaan paikan päälle, onhan kaikki oman perheen ulkopuolisia ihmiskontakteja neuvottu välttämään. Kaupassakin pitäisi pysytellä kahden metrin päässä muista. Tällainen turvaväli ei muuttopäivänä onnistu, sillä pyykinpesukoneen siirtäminen, sohvan kantaminen ja muuttoautossa istuminen edellyttävät hyvin läheisiä kontakteja muihin ihmisiin. 

Jos haluat päästä muutosta mahdollisimman helpolla, voit tilata avaimet käteen -muuton, jolloin  muuttofirma huolehtii myös tavaroiden pakkaamisesta, huonekalujen ja valaisimien suojaamisesta sekä tavaroiden purkamisesta uudessa kodissa. Muuttotyöntekijät voivat yksin tein laittaa vaatteet kaappiin, kirjat hyllylle ja taulut seinille. 

Vanhan tai uuden kodin muuttosiivoustakaan ei tarvitse tehdä itse. Kotisiivouspalvelut toimivat yhä normaalisti tai ainakin lähes normaalisti. Soita, pyydä tarjous muuttosiivouksesta ja sovi avainten luovuttamisesta – ammattilainen tekee erinomaista jälkeä hyvin lyhyessä ajassa, joten mikään kovin suuri rahareikä muuttosiivous ei ole. 

Muuttopalvelusta ei saa kotitalousvähennystä, mutta jos teetät muuttofirmalla esimerkiksi taulujen kiinnittämisen, oikeuttaa se kotitalousvähennyksen hakemiseen. Myös siivouspalveluiden ostaminen on kotitalousvähennyskelpoista, jos siivousfirma kuuluu ennakkoperintärekisteriin. 

Minne mennä muuton ajaksi? Esimerkiksi kylpylät ovat kiinni, joten se ei ole vaihtoehto. Yksi vaihtoehto on hotelli. Hotellit ovat alkaneet myydä päivähuoneita. Päivähuoneet on suunniteltu erityisesti etätyöntekijöiden työtiloiksi, mutta ne sopivat myös muuttoa paossa oleville.