Professori: ”Moralistisia kantoja ei tulisi sekoittaa alkoholitutkimukseen”

“Tieteen näkökulmasta on järkyttävää, että alkoholitutkimuksessa meillä on perinteenä, että tutkijat tutkivat ja laskevat tilastoja saadakseen tietynlaisia tuloksia”, sanoo filosofian professori Timo Airaksinen. Mm. yhteiskuntafilosofiaan erikoistunut Airaksinen näkee suomalaisessa tavassa puhua alkoholista edelleen vuosikymmenten takaiset ideologiset taistelut. “Keskustelu alkoholikulttuurista kaipaa nyt tuuletusta.”

kuva 1 (1)

Kuva: Totti Terinkoski

Kuiva maaseutu ja märkä kaupunki

Timo Airaksinen uskoo suomalaisen tavan keskustella alkoholista olevan ainutlaatuinen. “Suomessa alkoholi on ollut trauma ja nimenomaan maaseudun ja kaupungin välinen kulttuurinen trauma. Eihän meillä kieltolakia olisi koskaan muuten tullut”, hän sanoo.

Airaksisen näkee, että suomalaisten ongelmallinen suhde alkoholiin juontaa juurensa juuri tästä kahden maailmankatsomuksen ideologisesta taistelusta. Hän puhuu “kuivasta” maaseudusta ja “märästä” kaupungista. “Maaseudun kristillinen perinne on se, että viina on perkeleestä. Se on moraalinen asia, joka ikään kuin operationalisoidaan terveydeksi ja perheiden koossapysymiseksi”, hän kuvailee.

“Sitten meillä on liberaalinen kaupunkikulttuuri, jossa alkoholi on normaali asia. Ja tämä ero – onko alkoholi perkeleestä vai normaali asia – on kaiken ytimenä”. Airaksisen mukaan kysymys jää Suomessa vähintään jossain määrin ikuisesti ratkaisematta. “Se on niin äärimmäisen tärkeä ja äärimmäisen vaikea asia, kun siihen liittyy se moraalinen dimensio, että alkoholi on paha asia.”

Hän kertoo, miten aikanaan Pohjanmaan ruotsalaisia valistettiin huoneentauluilla kaupungin kiroista. “Tauluissa vakuuteltiin, että älkää muuttako kaupunkiin. Siellä tulee turmio! Ja se tarkoitti nimenomaan naisille prostituutiota ja miehille juoppoutta.”

Hänen mukaansa kaupungin ja maaseudun välinen ero ei ole ainakaan ideologisesti tasoittunut vieläkään. “Se on hämmästyttävää! Ja nyt tämä ajatus alkoholin turmiollisuudesta on kanavoitunut taloudellisiksi laskelmiksi siitä, montako miljardia viina vie valtiolta. Mutta kukaan ei kerro, miten nämä laskelmat tehdään! Nämä kansanterveystieteilijät laskevat sen jollain tavalla ja toteavat, että hintaa täytyy pienentää.”

Nyt tullaan yhteen keskeiseen ongelmaan. Keinoja ongelmien pienentämiseen on vain yksi ja se on hänen mukaansa jo osoittanut tehottomuutensa. “Lisäämme rajoituksia, vaikka menetelmä on jo osoittanut toimimattomuutensa taikka pahentanut näitä vaikutuksia. Siinä on paradoksaalinen piirre, että jos suomalainen juo liikaa ja on ihan rappiolla viinan kanssa, niin tehostetaan tätä samaa menetelmää, joka ei ilmeisesti toimi, koska olemme tällaisessa jamassa.”

Airaksisen mukaan suomessa ollaan umpikujassa kahden vastakkaisen ideologian välissä.   Miten tästä siis päästäisiin eteenpäin? Onko meille kansakuntana mitään toivoa?

“Ei meillä ole mitään toivoa!”, Airaksinen naurahtaa. “No, tokihan kaikki liberalisoituu pikkuhiljaa. Seksitavat, juomatavat, rahankäyttö, matkustaminen, sukupuolten tasa-arvo… Ne kaikki kuuluvat mielestäni samaan liberalisoitumisen pakettiin. Olen sitä mieltä, että kehitys kehittyy tämän asian suhteen. Olemmehan me alkoholipoliittisestikin menneet koko ajan eteenpäin”, hän muistuttaa.

“Mutta siinä on tällaisia akanvirtoja, jotka kääntyvät taaksepäin aina välillä, koska uskotaan että alkoholi turmelee kansaa. Olen kuitenkin optimisti. Uskon, että me väistämättä siirrymme kaupunkilaiseen, eurooppalaiseen kulttuuriin. Sitä ei voi estää. Ja siksi nuo pelotteluargumentit ovat melkein säälittäviä ja se hellittämätön taistelu kehitystä vastaan. Ennemmin tulisi pitää alkoholipolitiikka sen liberalisoitumiskehityksen mukana järkevällä tavalla”, Airaksinen sanoo.

Alkoholitutkimuksen päämääränä arvoastelmien vahvistaminen

Pitkän uran tieteellisen tutkimuksen parissa tehnyttä Airaksista kylmää tapa, jolla alkoholitutkimusta Suomessa tehdään. “On järkyttävää, että meillä on kaikenlaisia tutkimuslaitoksia ja tutkijoita tekemässä maksettua, päämäärähakuista tutkimusta, jonka tehtävänä on todistaa viinan kauhistus”, hän huokaa.

“Alkoholitutkimuksessa ja kansanterveystutkimuksessa sekoitetaan systemaattisesti tosiasiat ja arvot. Ja minua huolestuttaa se, että tehdään tutkimusta, jonka päämääränä on tiettyjen arvoasetelmien vahvistaminen.”

Airaksinen ymmärtää tilanteen yksittäisen tutkijan kannalta. “Kun tutkijalle tarjotaan tutkimusprojektia, oli se kuinka arvosidonnainen tahansa, se on hänelle merkittävä mahdollisuus tutkia ja päästä eteenpäin urallaan ja saada rahoitusta. Minä kuitenkin toivoisin, että alkoholitutkimus pysyisi alkoholitutkimuksena, eikä moralistisia kantoja sekoitettaisi tutkimusprosessiin.”

Asialla on toinenkin puoli.

“Miksei kukaan kirjoita koskaan siitä, kuinka paljon huvia ja hyötyä alkoholista on? Koska kyllähän joku hyöty täytyy olla. Eivät ihmiset niin sekaisin ole, että joisivat alkoholia, jos ei siitä koettaisi saatavan jotain hyötyä”, hän ihmettelee.

Alkoholista aiheutuu toki haittoja yhteiskunnalle, mutta Airaksinen muistuttaa, että niin aiheutuu sokerista, suolasta ja autolla ajostakin. Valitsemalla sopivia vertailukohtia, asiat saadaan tuntumaan suuremmilta tai pienemmiltä. “Aina tehdään näitä temppuja, että alkoholikuolemia verrataan liikennekuolemiin. Liikennekuolemat saatiin pudotettua yli tuhannesta 250:een, vaikka liikenne moninkertaistui.”

“Mutta verrataanpa hoitovirhekuolemiin. Niitä on jopa 1700 vuodessa. Ajattele!”, hän puuskahtaa. “Tätä vertailuapa ei koskaan tehdä. Hoitovirhekuolemat ovat tabu Suomessa. Mutta siinä meillä on todellinen ongelma!”

Aika ajoin keskusteluun nousee argumentti, että ns. itseaiheutettuja tauteja ei pitäisi hoitaa valtion varoin. Airaksinen tyrmää ajatuksen totaalisesti, mutta korostaa, että loppujen lopuksi kyse on yksilön omasta vastuusta ja toimimisesta oman kulttuurin ja viiteryhmän puitteissa. “Kaikkihan on loppujen lopuksi itseaiheutettua. Minun tällainen eurooppalainen kantani on se, että jokaisen juominen on oma asia ja sitten ne, jotka sairastuvat tai joutuvat ongelmiin, hoidetaan. Aivan kuten lihavuuskin.”

“Minä niin toivoisin, että tämä keskustelu jollain tavalla vapautuisi. Se on jopa kiusallista lukea niitä kiihkomielisiä esityksiä siitä, miten pitäisi elää. Ja puhe lähtee aina negatiivisuuden kautta. Että ‘minunkin isäni joi koko ajan ja hakkasi äitiä ja turmeli meidän nuoruutemme’. Aivan käsittämättömän järkyttävä tapa argumentoida! Mikä tahansa saadaan näyttämään kauhealta, jos nostetaan aina ensiksi esille nämä kauheimmat tapaukset”, Airaksinen puuskahtaa.

Länsimainen kulttuuri ei voi toimia ilman alkoholia

Miksi ihmiset sitten juovat? Airaksisen mukaan syy on yksinkertainen. Avainsana on ahdistus.

“Nuoret vielä voivat kuvitella, että alkoholin juominen on hauskaa. Mutta loppujen lopuksi alkoholin tehtävä meidän kulttuurissamme on vähentää ahdistusta”, hän sanoo. “Meidän moderni yhteiskuntamme on liian ahdistava meidän apinanaivoillemme. Se ajaa ihmiset syömään, juomaan ja tekemään kaikennäköisiä hullutuksia.”

“Alkoholin näennäinen tehtävä on auttaa ihmisiä pitämään hauskaa, mutta oikea tehtävä on vähentää stressiä ja ahdistusta, ja keventää elämää sillä tavalla, että se olisi elämisen arvoista. Ja länsimainen yhteiskunta, meidän kulttuurimme, ei voi toimia ilman alkoholia”, Airaksinen linjaa.

Hän muistuttaa, miten historiassa on käynyt, kun kansalta on yritetty kieltää alkoholin kulutus.

“Se johtaa vain suurempaan käyttöön. Kieltolakiahan yritettiin, mutta mitä siitä seurasi? Täydellinen katastrofi, kun tämä yhteiskunta ei kerrassaan pyörinyt ilman alkoholia.”

Yhteiskuntafilosofiaan paneutuneen professorin inhorealistinen ajatus kuulostaa jopa lohduttomalta. Eikö alkoholin käyttö ahdistuksen purkuun ole hänen mielestään ongelmallinen?

“Emme me sille voi mitään. Tämä kulttuuri on rakentunut liian rankaksi, jotta kestäisimme sitä. Meidät on tarkoitettu johonkin vainioille juoksemaan ja elämään puunlatvoissa pienissä perheissä, joissa isä tyrannisoi koko laumaa. Ja kun tämä elämä ei sellaista ole, niin mitäs sitten tekee?”, hän kysyy.

“Ongelma on ne, jotka eivät voi helpottaa oloaan alkoholilla. Niiden täytyy helpottaa oloaan haukkumalla niitä, jotka helpottavat oloaan alkoholilla.”

Airaksinen näkee, että ainoa tapa päästä asiassa eteenpäin, on lakata ajattelemasta, että alkoholi on jotenkin erityinen ongelma. “Mietojen alkoholijuomien asema yhteiskunnassamme saisi normalisoitua. Aivan kuten rasvan, suolan tai sokerin käyttö. Elämä tulee aina kalliiksi. Sitten ihmiset kuolevat. Kyllähän haittoja tietysti pitää pyrkiä minimoimaan, mutta mikä se varsinainen päämäärä sitten on?”, hän ihmettelee.

Airaksinen kuulee alkoholikeskustelun taustalla kaipuuta kieltolain aikaan ja alkoholin nollatoleranssiin. “Se aksiooma on, että kukaan ei tarvitse alkoholia. Alkoholi on hyödytöntä ja sillä on huonoja vaikutuksia. Siispä kieltolaki olisi paras. Mutta kun se ei ole näin, sillä ihmiset eivät pärjää ilman alkoholia. He tekevät mitä tahansa saadakseen sitä.”

(Visited 7 704 times, 1 visits today)

Comments are closed.