Suomalainen mallasohra on nyt myös Itämeri-ystävällistä

Kun oluen raaka-aineena on suomalainen mallasohra, sen alkuperä pystytään jäljittämään jopa pellolta pulloon saakka. Juha-Pekka Honkasaaren tilalla Hattulassa ohra on viljelykasveista tärkein.

tassa-kasvaa-olutta

Kuva: Leeni Peltonen

Päärakennuksen portailta ei tarvitse ottaa kymmentä askelta, kun jo päätyy ohrapellon laidalle. Vilja on tukevasti oraalla varhaisen kevään ansiosta. Aurinko on porottanut jo monta päivää, ja siksi taivaanrannasta lähestyvä tummanpuhuva sadepilvi on tervetullut näky.

Sadan hehtaarin kasvinviljelytilan pääkasvi on mallasohra. Suomalaisen oluen yksi tuotantoketjuista alkaa täältä Katinalan kylällä sijaitsevalta Mäkelän tilalta, jossa mallasohraa kasvaa tänä vuonna 40 hehtaarin alalla.

Ohrapellon laidalla seisoskelee tilan isäntä Juha-Pekka Honkasaari, joka edustaa tilan historiassa neljättä sukupolvea. Oikeasti maanviljelijä ei tähän aikaa vuodesta seisoskele missään vaan ”juoksee sähköjäniksenä” aamusta iltaan, mutta valokuvauksen verran hän pysyy aloillaan.

Honkasaari kutsuu itseään sekayrittäjäksi, koska kasvinviljelyn ohella hän vuokraa mökkejä ja hoitaa hakelämpölaitosta, jolla lämmitetään useita lähiseudun kerrostaloja.

– Meidän tila on aika tyypillisen kokoinen kasvinviljelytila nykyään, Honkasaari sanoo.

Tyypillistä on myös se, että omien peltojen lisäksi vuokrataan lisää viljelyalaa naapureilta ja että viljelyn rinnalla harjoitetaan muutakin elinkeinoa. Kylällä on enää neljä toimivaa maatilaa. Jotta maanviljely kannattaisi, tilalla on oltava kokoa tuplasti enemmän kuin sukupolvi sitten.

 

Mallastamon kautta joulupöytään

Honkasaaren ohrasatoa odotetaan tänä vuonna erityisen suurella mielenkiinnolla. Sinebrychoff on valinnut Katinalan pelloilla kasvatetun Harbinger-ohran seuraavan jouluoluensa raaka-aineeksi.

– Meidän ohra sinne valittiin, ja mielelläni minä seison sellaisen sesongin erikoistuotteen mannekiinina, Honkasaari sanoo ylpeyttä äänessään.

Honkasaaren ohranjyvä ja sen kasvuolot läpäisivät monivaiheisen auditoinnin, koska ne täyttivät tilaajan asettamat vaatimukset niin viljan laadun kuin ympäristöasioiden suhteen.  ”Valkuainen on tavoitteessa, itävyys korkea ja jyväkoko hyvä”, perusteluissa mainitaan. Sinebrychoff valitsee jouluoluen tuottajan yhteistyössä maltaan valmistajan Viking Maltin kanssa

Kun ohra on syyskesällä korjattu pelloilta, se odottaa viljelijän varastoissa pääsyä mallastamoon. Suomen ainoa maltaiden valmistamo Viking Malt sijaitsee Lahdessa. Ja ohrapellot puolestaan noin sadan kilometrin säteellä mallastamosta. Yrityskaupan myötä juuri Pohjois-Euroopan suurimmaksi laajentunut Viking Malt toimii myös Ruotsissa, Tanskassa, Liettuassa ja Puolassa.

Mallastamossa ohrasta tehdään mallasta: ensin jyvät liotetaan ja idätetään, sitten kuivataan ja rouhitaan. Idätysprosessin seurauksena viljan rakenne muuttuu, kun sen sisältämät entsyymit ja tärkkelys muuttuvat liukenevaan muotoon. Kuivauslämpötiloja vaihtelemalla maltaaseen saadaan erilaisia aromeja ja värejä. Sen jälkeen maltaat ovat valmiita käyttöön, kuten esimerkiksi oluen ja viskin valmistukseen.

Oluen valmistus kiinnostaa myös Katinalan tilan isäntää, sahtiseuduilla kun ollaan.

– Olen perinyt sahdintekotaidon isältä ja hän taas oppi sen omalta äidiltään Vaikkei se oma lempijuoma olisikaan, on se silti hieno perinne ja taito, Honkasaari sanoo.

 

Suojavyöhykkeet käytössä

Jouluolutmaltaan valintakriteereinä oli myös tilan laatu ympäristön kannalta. Tänä vuonna Sinebrychoffin jouluolut onkin ensimmäistä kertaa myös Itämeri-ystävällinen. Arviointiraati piti tärkeänä, että viljelyssä käytetään kerääjäkasveja ja että peltojen ympärille, etenkin tulvaherkille lohkoille, on perustettu suojavyöhykkeet.

Se tarkoittaa, että osa pelloista on aina viheralueina eli nurmena. Turvavyöhykkeinä kasvatettava nurmi kerää ravinnevalumia ja vähentää niiden pääsyä vesistöön. Sekä Sinebrychoff että Viking Malt ovat sitoutuneet Itämeren suojeluun tekemällä Elävä Itämeri -säätiölle (Baltic Sea Action Group eli BSAG) sitoumuksen mm. tilojen ympäristöauditoinneista.

– Tiedostan ympäristöarvot ja haluan kuormittaa vesistöä mahdollisimman vähän, Juha-Pekka Honkasaari sanoo.

Myös oluen tuotannossa näkyy lähiruokatrendi. Se on mieluinen näkökulma myös viljelijälle, sillä siinä silmien allahan se olut kasvaa.

– Kotimaisuus on meille tuottajille itsestään selvä arvo, onneksi usein myös kuluttajille. On mahtavaa tietää ruoan tai juoman ketju alkujuurilta saakka. Lisäksi talouden ja työllistämisen näkökulmasta haluamme tietysti pitää kiinni siitä, että Suomessa kasvaa viljaa, Honkasaari pohtii.

Suomi häviää satomäärissä lämpimämmille viljelymaille, mutta puhtaudessa se ilmaston ansiosta voittaa: kylmä talvi tappaa luonnollisella tavalla taudinaiheuttajia, jolloin torjunta-aineita tarvitaan vähemmän.

Ohra on herkkä kasvitaudeille ja kohtalaisen vaatelias muutenkin. Se ei pidä äärioloista, ei liiasta kosteudesta eikä kylmyydestä. Kun ilmasto ei miellytä, ohra ”juroo” eli kasvaa kituliaasti.

 

Työllä vai tuilla?

Alalla 26 vuotta toimineena Honkasaarella on perspektiiviä maanviljelyn olosuhteisiin. Koko tuon ajan viljelyn kannattavuus on heikentynyt. Tilakoko on kaksinkertaistunut ja tuotantoa on monin tavoin rationalisoitu, mutta silti työpanoksesta vain kolmannes on viljelyä. Muut ”sivutyöt” tuottavat loput. Vaimokin on töissä talon ulkopuolella.

– Edellisen sukupolven aikaan 50 hehtaarin tila riitti elättämään perheen. Nyt kaksinkertainenkaan viljelyala ei tuota suhteessa samaa elantoa. Viljan markkinahinnasta tässä on kysymys: viljelijänä toivoisin saavani parempaa hintaa kotimaisesta, puhtaasti tuotetusta viljasta, Honkasaari sanoo.

EU-tuet ovat iso osa viljelijän toimeentuloa, joidenkin kasvien kohdalla  jopa 50 prosenttia viljan tuotosta. Honkasaari pitää sitä valitettavan suurena.

– Kyllä leipä pitäisi ansaita osaamisella ja tekemisellä eikä kuponkeja täyttämällä. Tukihakemusten täyttäminen alkaa olla niin monimutkaista, että siihen tarvitaan jo asiantuntija-apua. Myös valvonta on yhä raskaampaa.

Honkasaaren tilalla on pitkät perinteet sitkeässä työssä ja sen arvostuksessa. Tilan osti vuonna 1884 Honkasaaren äidin isoäiti Kustaava. Hän oli joutunut nuorena orpotyttönä kerjuulle, mutta kokosi piian töitä tekemällä sen verran varallisuutta, että saattoi perustaa oman maatilan. Siitä alkoi Mäkelän tilan tarina.

– Meillä on aina kokeiltu uusia asioita. Vaari oli aikoinaan kova hevos- ja kauppamies. Mökkien vuokraus aloitettiin jo edellisen sukupolven aikana. Minäkin olen valmis kokeilemaan kaikenlaista, sillä on tärkeää, että pääosa omasta ruoasta tuotetaan mahdollisimman lähellä, sanoo Juha-Pekka Honkasaari.

 

(Visited 160 times, 1 visits today)

Comments are closed.