Video: Vappu Pimiä – ”Yhdessä syöminen vie kulttuuria eteenpäin”

Kolmatta kertaa Suomen Olutmestari -finaalin juontanut Vappu Pimiä toivoisi, että ihmiset kokoontuisivat enemmän ruokapöydän ääreen. “Mentäisiin yhdessä myös ravintoloihin syömään. Se olisi mielestäni tärkeää. Se vie jo lähtökohtaisesti kulttuuria eteenpäin.”

“Minulla itselläni on pieniä lapsia ja haluan heidät opettaa pienestä pitäen siihen, että käydään ulkona yhdessä syömässä.” Pimiän mukaan Suomessa ravintolat toivottavat perheet avosylin tervetulleiksi, mutta muilta ihmisiltä saattaa tulla pahaa silmää, jos lapset ovat illalla mukana ravintolassa. “Ja herran jumala, jos mulla on siinä vielä lasi viiniä kädessä, niin sehän on ihan kauheaa!”, Pimiä puuskahtaa sarkastisesti.

Yhtenä ravintolakulttuurin kehityksen esteenä Pimiä pitää kohtuuttoman korkeaa hintatasoa. “Kyllähän se on ihan ymmärrettävää, että kun ihmisillä ei ole hirveästi rahaa käytettävissä, niin sitten lähdetään sitä juomaa hakemaan tuolta lahden toiselta puolelta. Siihen toivoisin, että tulisi joku järki. Ja mielestäni siihen toimii ainoastaan alkoholiveron laskeminen.”

Pimiä toki ymmärtää huolen alkoholin aiheuttamista ongelmista, mutta ei usko, että verotuksella niitä saadaan tehokkaasti torjuttua. “Alkoholismi on sairaus. Se ihminen, joka haluaa sen viinapullon juoda, juo sen joka tapauksessa, maksoi mitä maksoi.”

Pimiä uskoo ratkaisun olevan tulevissa sukupolvissa ja siinä, millaisessa ympäristössä heitä kasvatetaan. “Meidän pitäisi nyt kasvattaa meidän lapsia siihen, että he oppivat alkoholi kuuluu ihmisten väliseen seurusteluun ja mukavaan olemiseen, eikä siihen, että vedetään kännejä. Jos katson 19-vuotiasta kummityttöäni ja hänen kavereitaan, eivät he vedä kännejä. Se on niiden mielestä melkein noloa!”

Olutmestari-finaalissa Pimiä seuraa finalistien osaamista ihaillen. “Heidän tietotaitonsa on ihan valtava! Se on ihan sama kuin että on viini-sommelier, niin he ovat olut-sommeliereja.” Hän toivoo, että olutta tuotaisiin tulevaisuudessa enemmän ravintoloissa esiin ruokajuomana. “Suomessa on vahva oluentuotanto ja toivoisin, että suomalaista osaamista oluen saralla yhdistettäisiin enemmän myös fine-diningiin.”

Pimiä itse tosin tunnustaa olevansa enemmän viini-ihminen, mutta olut on tullut tutuksi ehkä vähän yllättävänkin elämäntilanteen kautta. “Oluthan lisää maidontuotantoa, joten kun olen alkanut imettää lapsiani, niin aina silloin olut on tullut takaisin elämääni.” Pimiä sanoo pitävänsä enemmän miedoista ja kevyistä oluista, kuin voimakkaan maltaisista. “Mutta kiinnostukseni oluita kohtaan on kyllä viime vuosina noussut. Joten mistä sitä tietää, vaikka viiden vuoden päästä olisin ihan täysverinen olut-ihminen!”, hän nauraa.

(Visited 105 times, 1 visits today)

Comments are closed.