Miten alkoholista keskustelemisen ja ajattelemisen kulttuuri muutetaan?

”Kun puhutaan alkoholikulttuurin muuttamisesta, ensimmäisenä pitäisi muuttaa alkoholista keskustelemisen ja alkoholista ajattelemisen kulttuuri”, sanoo sosiologi ja yhteiskuntatieteilijä Antti Maunu. ”Alkoholikulttuuri ei ole vain se mitä me teemme alkoholin kanssa, vaan nimenomaan se miten me ajattelemme ja tunnemme alkoholista. Ja sen muuttaminen on aivan toinen juttu, kuin käyttäytymiseen vaikuttaminen.”

ajankohtainen_kolmonen_antti_maunu

Kuva: Totti Terinkoski

Antti Maunu on valtiotieteiden tohtori, sosiologi ja yhteiskuntatieteilijä, joka on tutkinut laajasti suomalaista sosiaalisuutta ja sen vaikutuksia mm. kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin. Hänellä on pitkä historia juomisen sosiaalisten ja emotionaalisten puolten tutkimisesta, sekä mm. oppilaitosyhteisöiden tutkimisesta. Maunu on myös työskennellyt useammassa yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa sekä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:ssä päihdekasvatuksen tutkimus- ja kehittämishankkeessa oman tutkimustyönsä pohjalta.

Hän julkaisi aiemmin tänä vuonna ELO-säätiön kustantaman Humalan tällä puolella -kirjan, jossa käydään läpi suomalaisen juomiskulttuurin historiaa sekä sen antia ja opetuksia tämän päivän alkoholikeskustelulle, -politiikalle ja haittojen ehkäisytyölle. Kirjassaan Maunu lähtee mm. haastamaan väheksyvää asennetta suomalaista alkoholikulttuuria kohtaan. ”Meillähän on hirveän rikas ja monipuolinen alkoholikulttuuri! Ei keski- ja etelä-Euroopassa siihen liity mitään tällaista hillitöntä, syvällistä symboliikkaa ja uskontoon vertautuvia intohimoja herättävää.” Kirjassaan hän sanoo, että väitteille juomakulttuurin sivistymättömyydestä ja kehittymättömyydestä ei ole empiiristä katetta, vaan todellisuudessa meillä on pitkä ja eloisa alkoholihistoria. Se vain ei ole samanlainen kuin muualla Euroopassa. Asian hyväksyminen olisi tärkeä askel keskustelukulttuurin eteenpäinmenemiselle. Jo lähtien 1800-luvulta Suomessa sivistyksen keskeiseksi mittariksi on otettu juomatavat, joissa alkoholia nautitaan osana ruokailua ja muuta arkista toimintaa. Arkea ylittävä juominen on tuomittu merkiksi junttiudesta ja moukkamaisuudesta. Samalla monet harrastavat ylpeästi humalahakuista juomista, joten kansa on jakaantunut asian suhteen kahtia.

”Se on jännä asetelma. Se on se ympäristö, missä toimitaan ja jossa alkoholipoliittiset päätökset pitää tehdä.” Maunu pitää erikoisena sitä, että näin vahvaan kulttuuriseen asetelmaan ei oikeastaan kiinnitetä juurikaan huomiota politiikassa ja tutkimuksessa. ”Se jätetään jotenkin sivuun. Ajatellaan, että juomatapojen muutos saataisiin läpi suoraan ihmisten järkeen vetoamalla, ilman ymmärrystä juomisen merkityksistä ja symboliikasta. Sitä tietä on kuitenkin yritetty nyt jo niin pitkään, että mielestäni pitäisi lähteä tutkimaan, tarkastelemaan ja aktiivisesti muuttamaan tätä tätä merkityskenttää ja sen tuottamaa vastakkainasettelua tai keskustelukulttuuria.”

Maunun ajatukset kuulostavat järkeviltä, mutta miten muutetaan keskustelukulttuuria, jossa tunteet kuohuvat ja toisen puolen mielipide koetaan totaalisen vääräksi? ”Ääripään ihmisiä on lopulta vähän”, Maunu muistuttaa. ”Suurin osa ihmisistä ymmärtää molemmat puolet, arkisen
pienjuomisen ja reilun bilettämisen sekä näiden hyödyt jos haitatkin. Mutta ongelmana ovat ne kanavat, joilla pääsee näkemyksiään esittämään julkisesti. Median ja politiikan logiikka on paljon kapeampi ja vastakohtahakuisempi.”

Kenellä on uskallusta ottaa keskustelijan paikka?

Jarru keskustelun kehittymiselle syntyy Maunun mukaan siitä, että juominen ilmiönä on
ristiriitainen. Siihen kuuluu aina sekä haittoja että hyötyjä. Sellaista tahoa, jonka agendalle molempien puolten tasapainottaminen kuuluisi, ei ole. ”Toimijoilla on yleensä vahva intressi jonkun tietyn kannan edistämiseksi. On poliittisesti ja tieteellisestikin surullista, että leirit ovat niin erillään, että ei pystytä nousemaan seuraavalle keskustelun tasolle, jossa näitä pystyttäisiin suhteuttamaan toisiinsa.”

Tässä Maunu näkee mahdollisuuden poliittisille puolueille. ”Kenellä olisi uskallusta viedä keskustelua oikein hevosenlaukalla eteenpäin”, hän pohtii. ”Nyt kun puoluekenttä on monella tavalla murroksessa ja vanhat puolueet pyrkivät asemoitumaan uusiksi, niin olisi tuhannen taalan paikka saada menestystä, ystäviä ja vaikutusvaltaa rakentamalla kokonaan uusi päihde- ja alkoholipoliittinen keskustelu ja päihdepolitiikan agenda.”

Kirjassaan Maunu puhuu suomalaisen juomiskulttuurin positiivisesta ymmärtämisestä. Keskustelussa pitäisi päästä irti negatiivisesta humalamyytistä, jota hän kuvaa itseymmärryksen vääristäväksi peiliksi, ei todellisuuden kuvaksi. ”Positiivisella identiteetillä tai siihen pyrkimisellä on luultavasti terveydyttävä ja rakentava vaikutus myös julkisiin keskusteluihin alkoholista samoin kuin alkoholipolitiikkaan”, Maunu kirjoittaa. ”Positiivinen identiteetti edellyttää kuitenkin myös tietoista luopumista negatiivisesta identiteetistä, sen lähtöoletuksista ja sitä hyödyntävästä politiikasta”,

Tietyt toimintamallit irroitettava alkoholin käytöstä

”Alkoholikulttuurin muuttaminen sellaisenaan on mahdotonta”, Maunu toteaa. Siksi hänen mielestään pitäisikin pyrkiä muuttamaan ennemmin ajatuksia ja tunteita, joita liitämme alkoholiin.. Kyse on siitä, millaisia toimintamalleja yhdistämme tilanteisiin, jossa alkoholia nautitaan. ”Esimerkiksi nuoret juovat ja hakeutuvat alkoholin äärelle juuri siksi, että se on erityisen intensiivinen, sosiaalinen tilanne, missä pystyy sanomaan, kokemaan ja tekemään asioita, joita ei Suomessa aina muuten pysty.”

Suomalaisten biletystä tutkinut Maunu sanoo, että monissa muissa maissa nuoret eivät suinkaan käyttäydy samalla tavalla saatuaan alkoholia, kuin Suomessa. ”Suomalainen kulttuuri ohjaa vähän huomaamatta tiettyihin malleihin: näissä tilanteissa kuuluu toimia tällä tavalla ja tuntea tällä tavalla.”

”Jos pystymme opettamaan ja harjoittelemaan niitä asioita muunlaisissa tilanteissa ja ympäristöissä, niin sillä me olemme ratkaisseet melkein koko ongelman”, pohtii Maunu.

Humalan tällä puolella -kirjassa todetaan tämänkaltaisen sosiaalisen vahvistamisen olevan yksi alikäytetyimmistä resursseista, ei ainoastaan alkoholipoliitkassa vaan myös muussa hyvinvointi- ja yhteiskuntapolitiikassa.

Yhteiskunnan tasolla muutos lähtee liikkeelle tehokkaimmin koulun ja koulutusjärjelemän kautta. ”Jos meille opetettaisiin vuorovaikutustaitoja, emotionaalisia taitoja ja sosiaalisia taitoja samalla tavalla ja saman verran kuin luku- ja laskutaitoa, niin meistä tulisi aika hirvittävän paljon parempi yhteiskunta!”

Nuorempien sukupolvien kohdalla huomaa jo positiivisen kehityksen. ”Heillä on jo muitakin kanavia ja keinoja olla toistensa kanssa. Yhdessäoloa ei enää kytketä alkoholiin, kun osataan olla sosiaalisia muutenkin. Alkoholin symboliarvo on pienentynyt”, Maunu sanoo.

Muutos on maraton, ei sprintti

Humalan tällä puolella -kirjan ajatuksiin on helppo yhtyä ja nyökkäillä mukana. Tässähän tämä on! Ratkaisu iänikuiseen kysymykseen on käsissämme. Jos tämä kerran on pohjimmiltaan näin selvää, miksi päättäjät eivät ole jo toimineet tämän mukaan?

Maunu naurahtaa. ”Se on hyvä kysymys! Reaktio tutkimukseeni on tyypillisesti ollut sellainen lievästi hämmentynyt ihastelu. Että tämähän on ihan uusi tulokulma asiaan. Mutta sitten se jää siihen. Ehkä moni taho ei tiedä, mitä pitäisi seuraavaksi ruveta tekemään.”

Hän muistuttaa myös siitä ongelmasta, joka tämän kaiken taustalla on: muutos vaatisi merkittävää kehitystä nykyisissä asetelmissa ja toimintalinjoissa.

”Tämän tyyppinen vaikuttaminen on kestävyysurheilua. Ensimmäinen kovan luokan tieteellinen julkaisu, jota olin tekemässä, valmistui 2005. Siinä aika yksiselitteisesti osoitettiin aika laajalla aineistolla, että nuorten aikuisten alkoholinkäyttö on sosiaalisesti motivoitunutta toimintaa. Jos siihen halutaan vaikuttaa, niin sellaisena se pitää ymmärtää ja sitä kautta lähestyä. Ajattelin, että asia selvä, homma on valmis. Olin hämmentynyt, kun kävi ilmi, että muutamien vuosienkaan jälkeen maailma ja toimijat eivät olleet muuttaneet toimintaansa siihen suuntaan!”, Maunu hymähtää.

”Siitä on nyt kaksitoista vuotta. Olen saarnannut tätä asiaa siitä lähtien. No, jos ajattelee, että minulla on työuraa jäljellä hyvinkin 25 vuotta, niin jospa laitetaan tähtäin sinne? Katsotaan, jos siihen mennessä olisi jo jotain tapahtunut näissä merkeissä.”

(Visited 143 times, 2 visits today)

Comments are closed.